Vihdoin ja viimein ollaan tositoimien äärellä: Odin on ilmoitettu Turun Metsämäelle koelähtöön 28.11, kuskina Hannu Nyman. Omistajakaksikko on ollut koko viikon hermoromahduksen partaalla, mittaillut vuoroin lämpöä ja vuoroin pulssia, ihan varmana siitä, että kohta tulee lunta tupaan. Odin on ollut vähän ihmeissään, että mitähän ne muijat oikein stressaa. Sen viimeistelyharjoitukset ovat menneet hyvin, viimeisen kuukauden aikana on treeniä kevennetty ja otettu mukaan vauhdikkaita vetoja. Nyman on kokeillut hevosta tiistaina ja kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kun saavumme raviradalle, tuttu tunnistaja, eläinlääkäri Jukka Taimen, kurvaa samantien paikalla tekemään tunnistuksen. Hevonen on Taimenelle jo tuttu, hän kävi tallilla tunnistamassa Odinin tunnistusasiakirjaa varten edeltävällä viikolla. Sama hevonen, toteaa Taimen. Joo, eipä olisi oikein kannattanut vaihtaa hitaampaakaan kalustoa tilalle, nopeampaakaan kun ei ole käytettävissä.

 

Odin on aluksi kovasti pärinöissään, seisoo katoksessa todella ryhdikkäänä ja vastailee kovaäänisesti muitten kavereitten hirnahduksiin. Ruuna selvästikin tietää, että nyt ollaan kisoissa eikä tavan hölkkälenkille menossa. Tungen trasselitupot hevoselle korviin ääniä vaimentamaan, Johanna alkaa valjastamaan ja lähden kysymään kuskilta, koska hän ehtisi lämmittämään. Hanski onkin tallilla, ja sanoo että tulee saman tien. Ei muuta kuin juoksujalkaa auttamaan valjastuksessa, että saadaan hevonen valmiiksi.

 

Lämmityksessä Odin vaikuttaa jopa huolestuttavan rauhalliselta, hölkkäilee päätään pyöritellen ja lueskelee mainoksia. Tästä taas omistajakaksikolla alkaa arpominen, onko korvat liian tukossa, onko hevonen kunnossa, mitä tehdään... Päätetään korvata trasselit pumpulilla, niin kuin sillä olisi jotain merkitystä J  Kaikki raviharrastajat tietävät tunteen, kun ennen starttia tulee mieleen vaikka mitä viritystä, mitä pitäisi tehdä... Tekisi myös mieli laittaa hevonen koppiin ja kurvata kotia kohti, muut näyttävät niin huippuunsa trimmatuilta kilpureilta, Odin on pieni pyöreä poni niihin verrattuna. Hevonen seisoo katoksessa maisemia katsellen parin viltin alla, se selvästikin tuntee olonsa ihan kotoisaksi ja seuraa mielenkiinnolla varikon hyörintää.

 

Kello matelee hitaasti eteenpäin, lopulta alkaa olla koelähdön aika ja Hanski tulee hakemaan hevosta. Kierros hölkkää ja sitten kutsutaankin jo volttiin. Etukarsinasta lähtee lämpöisiä, katse ei meinaa löytää pikkuista Unskia niitten takaa. Sieltä meidän musta pommikone tuleekin, etujalat näyttävät viuhtovan suoraan sivulle, meloo aika reippaasti niin kuin yleensäkin. Kierros sujuu  reippaasti, sitten vauhti hiljenee. Mitä, nytkö se väsähti? Pessimistiset omistajat odottavat pahinta, mutta matka jatkuu ja loppuakin hevonen näyttää pukkaavan ihan reippaasti. Menikö se läpi? No ei mitään tietoa... Isä soittelee Pohjanmaalta minuutin välein, hermot meinaa mennä.

- Kirkkaasti läpi, kertoo kuski jolla oli ollut kello mukana. Rehellinen hevonen, jaksoi hyvin, ei muuta kuin starttiin.

 

Kuulutukset menevät korvien ohi, paperista sitten näemme lähtiessä että aika oli 39,5 ja koelähtö hyväksytty. Radan pehmeyden takia oli annettu kolme sekuntia hyvitystä, eli 44,5 olisi vielä riittänyt, eli kirkkaasti läpi. Loistavaa! Sitä on välillä epäillyt, että onko mitään järkeä ruveta laittamaan enää hevosta radalle monen vuoden tauon jälkeen, mutta näköjään ollaan onnistuttu saamaan hevonen ainakin kisakuntoon.

 

Myöhemmin kuulemme, että ekä 500 oli mennyt 35:ä, kierros 38:aa ja toiselle kierrokselle Hanski oli ottanut jo vauhtia pois. Kun edessä meni lämppäreitä ja pari nopeaa suokkia, niin tuntui ettei hevonen ehdi millään.

 

Lähdön jälkeen Odin palautuu nopeasti, seurustellaan katoksella hetken tuttujen kanssa ja sitten kotiin. Ihanaa kun on rata niin lähellä, vartissa ollaan kotona. Suokkipojat kyselevät kovasti missä Unski on ollut, höyrävä hevonen saa kuivaa lointa päälleen ja pääsee jaloittelemaan tarhaan ja syömään. Omistajat saavat pari olutta ja sapuskaa, tulevat kisasuunnitelmat pyörivät puheissa ja tunnelma on optimistinen J

 

Mies oli raveissa mukana kuvaamassa, mutta mitään kuvareportaasia on turha odottaa, ei oikein  otokset onnistuneet. Tässä kuva katokselta lähdön jälkeen, minä ja Teo sekä tuo musta varjo välissä on Nebbenes Odin, kova menijäJ

 

Lauantaina 9.8 koitti se haikea hetki kun ensimmäistä myyntihevosta lähdettiin viemään uuteen kotiin. Jojo tuli tapansa mukaan iloisesti portille katsomaan kun kiinnitettiin traikkua ja pakattiin autoa. Heppa otettiin puomiin vähän puunattavaksi ja rapsuteltavaksi. Piti siinä sitten myös vähän halia ja kuiskutella ohjeita tulevan varalle ihan tippa linssissä. Jojo vaan ihmetteli, että mitähän se mamma siinä höyryää...

Lastaus sujui tavanomaisen nopeasti, aamupalaheinät olivat verkossa traikussa ja sekin varmaan lisäsi hevosen matkustusmotivaatiota. Lauantai-aamun liikenne oli rauhallista ja 180 km matka Prkanmaalle sujui nopsaan Johannan kanssa rupatellessa. Jojo matkusti rauhallisesti, loppumatkasta piti vähän vaihdella jalkaa kun eväät oli syöty ja alkoi olla vähän tylsää.

Hyvien ohjeitten ansiosta löysimme laakista perille, siellä uusi omistaja jo odottikin uutta kumppaniaan innokkaasti. Jojon uusi koti on pikkutallilla kahden vuoniksen seurassa ihan mielettömän hyvien maastojen äärellä, kateeksi kävi kun katseltiin niitä ihania pikkuteitä ja kumpuilevia metsiä. Jojo ihmetteli missä nyt ollaan ja oli vähän jännittynyt. Pienen talutuskierroksen päätteeksi se pääsi laitumelle jaloittelemaan ja napostelemaan vihreää, uudet tallikaverit seurasivat tohkeissaan viereiseltä lohkolta. Parit juoksentelut ja sitten koko porukka rauhoittui syömään. Samoin me päästiin hyvän aamupalapöydän ääreen jutskaamaan uuden omistajan ja tallinpitäjän kanssa. Hyvin olivat samanhenkisiä ja mukavia ihmisiä, olisimme viihtyneet vaikka kuinka pitkään, mutta illalla odotti vielä kotona kengitys- ja raspaussessiot muille hevosille.

Myöhemmin illalla Jojo oli laitettu yhteen vuonistamma Tanjan kanssa ilman mitään ongelmia, niin olivat olleet kuin vanhat kaverukset. Uusi omistaja on tehnyt Jojolla jo maastolenkkejä ja puuhastellut sen kanssa paljon, on tosi ihastunut Jojon ihanan seuralliseen ja uteliaaseen luonteeseen. Se onkin tosi hieno ja mukava hevonen, innolla odottelen sen kuulumisia ja on tosi mielenkiintoista nähdä miten kehittyvät. Ollaan tehty käännytystyötä matkaratsatuksen puolesta, ja se on kai vähän ottanut tulta, saas nähdä nähdäänko heidät joskus matkakisoissa!

Maanantaina 11.8 oli sitten se päivä kun Eleganten ja kaikki muutkin hevoset suuntaavat kotikonnuille. Päätettiin vuokrata kuorma-auto ja hujauttaa koko porukka yhdella kertaa kun Eleganten oli myyty etelään, muuten olisi saatu suhata trailerilla kolme kertaa edestakaisin 1800 kilometrin verran.

Elegantenin lastausharjoittelu oli edennyt loistavasti ja se oli ihan normaali lastata ja kuljettaa trailerilla. Vuokrattu kuorma-auto oli sama millä se meille haettiin, ja siihen lastausta ei oltu harjoiteltu lainkaan. Vähän mietitytti että miten se sinne menee, kun tuodessa se piti työntää sinne traktorilla. Jostain syystä luottamus oli kova ja tiedettiin, että kyllä se kyytiin saadaan. Saatiin kuorma-auto meille jo sunnuntai-illalla, ja päätettiin koelastata koko porukka kertaalleen syömään autoon iltaheiniä, sitten tiedettäisiin mitä aamulla on odotettavissa. Tony marssii sisään reippaasti, Lappista jännitti sen verran että piti kerran kääntyä lastaussillan edestä, mutta mönki sitten kyytiin epäluuloisesti puhisten. Sitten on Elegantenin vuoro. Iso poika suorastaan juoksee sisälle hetkeäkään epäröimättä! Se oli mahtava hetki meidän hevosteluhistoriassa, ihan meinasi liikutus iskeä. Jotain ollaan siis onnistuttu tekemään oikein! Viimeisenä Odin, teräshermoinen kaveri, joka kävelisi empimättä sisään varmaan vaikka helvetin porteista jos sanottaisiin että sinne mennään. Purkukin tapahtuu sopuisasti, kukin omalla tyylillään, eli Tony huolettomasti kolistellen ja muut tarkasti ja varovaisesti.

Aamulla lastaus sujui kuten kenraaliharjoituksissakin. Eleganten seurasi silmä kovana portilla Tonyn ja Lappoonian lastausta ja kun sen vuoro vihdoin tuli se asteli taas yhtään epäröimättä kyytiin. Laitumen portilta sisälle autoon 18:ssa sekunnissa kuten voimme videosta todeta, not bad!

http://www.youtube.com/watch?v=bVcewasEi5I

Johanna lähtee isän kanssa kuorma-autolla, itse otan Hiluxin ja traikun ja suuntaan keulan kohti Lietoa. Matka oli mennyt hyvin ja Eleganten saapui uuteen kotiinsa viiden tunnin ajon jälkeen. Siellä odotti uuden omistajan lisäksi shetlanninponitamma ja pässejä! Pässit vähän kauhistuttivat herra Elegantenia ja se oli vähän pärinöissään. Illalla Eleganten oli päästetty yhteen tamman kanssa ja se oli sujunut ilman ongelmia. Edellisessä paikassa sen paras kaveri oli shettis, joten "pieni" kokoero ei herraa häirinnyt millään tavalla.

Nyttemmin Eleganten on saanut issikkaruunan lisänä laumaansa, ja issikoita on palailemassa laitumelta lisääkin. Johannan mukaan Eleganten on siellä kuin Gulliver lilliputtien maassa, ja siltä se vähän näyttääkin :D Sopuisasti on kuitenkin mennyt, joten ei kai tuossa koolla ole niin merkitystä.

Uusi omistaja on päässyt hyvään alkuun ison pojan kanssa, on maastoiltu ja menty kentällä, uudet hienot kärryt odottavat sopivan kokoisia valjaita niin pääsee myös ajelulenkille. Toivotan uudelle omistajalle paljon hienoja hetkiä komian ruunan kanssa!

Tai oikeammin maastossa, kentällä ja radalla. Yksitoikkoiseksi meidän päiviämme täällä kesälaitumella ei voi väittää, ollaan harrastettu koulua, esteitä, lännenratsastusta, ravia, matka- ja maastoratsastusta, huviajelua, vaellustoimintaa... Valjakkomeinikiäkin oli tarkoitus kokeilla, mutta tarpeeksi suurta plaania siihen tarkoitukseen ei ollut käytettävissä. Hyvä niin, muuten voisi saada siihen kipinän ja pitäisi ostaa kalliit valjakkovehkeet.

Heinäkuun hellekausi toi tullessaan kuhisevat paarmalaumat, jotka meinasivat tehdä sekä meidät että hevoset hulluiksi. Olosuhteitten pakosta ekat treenit alkoivatkin aina aamulla viimeistään seitsemältä, toinen setti otettiin sitten illalla kahdeksan yhdeksän aikoihin. Päivät pojat saivat köllötellä tuulisella töyräällä tai valinnan mukaan varjoisassa katoksessa. Tony keksi uuden hauskan harrastuksen, katoksen hajottamisen, ja harva se päivä sai käydä naulailemassa lautoja paremmin kiinni. Rikoskumppanina tässä termiittitoiminnassa lienee ollut uusi paras ystävä Odin, ainakin viattomista ilmeistä päätellen. Öisin pojat pääsivät syömään laitumen laajennuosaan metsittyneelle pellolle, päivisin siellä oli niin paljon ötököitä että homma meni juoksenteluksi ja irronneita kenkiä saatiin lyödä takaisin alvariinsa.

Pari kertaa päästiin liikkeelle koko lauman voimin kyläteille. Siitä tulikin niin komea karavaani, että vastaantulijat olivat kurvata ojaan ihmetyksestä. Jotkut luulivat, että nyt tehdään elokuvaa, toiset taas että kyseessä on joku näytös. Mukana on ollut myös suht kokemattomia ratsastajia, mutta luotettavan veturin perässä kaikki ovat lompsotelleet kiltisti osastossa. Kylällä on myös samanhenkisiä hevosihmisiä, joiden opastuksella on tehty pitkiä maastolenkkejä ja tutustuttu uusiin reitteihin. Kiitokset Jätille ja Tähdelle sekä Esalle ja Pirjolle tosi mukavista retkistä. Poikettiin hevoskaravaanin kanssa myös kylän vapaa-ajan keskuksessa ja kylätuvalla, jossa mukava isäntäpari tarjoili hevosen selkään ratsastajille kylmää limpparia. Ensi kesäksi on luvattu hevosille puomi sekä heinää ja vettä saataville, sitten voikin vaikka ottaa uikkarit mukaan ja käydä altaassa pulahtamassa :)

Jojo ja Eleganten ovat harjoitelleet kentällä erilaisia koulukiemuroita ja jopa pieniä esteitä. Meillä on käynyt mukava ja taitava ratsastaja Nina auttelemassa ja lähinnä laittamassa Elegantenia. Nina ja Eleganten ovatkin sopineet hyvin yhteen ja herra muhku menee Ninalla tosi nätisti. Välillä on tehty maastolenkkiä sekä ratsain että kärryissä. Pojat ovat kotiutuneet hyvin ja oppineet talon tavoille. Elegantenin lastausharjoitukset sujuivat hyvissä merkeissä ja nyt herra on ihan hyvä lastattava, kunhan muistaa ettei laita päästä kiinni kuin vasta sitten kun kaikki luukut on suljettu. Myynti-ilmoitukset laitettiin kuun vaihteessa ja kiinnostus olikin ihan kiitettävää. Molemmille löytyi ostaja, ostotarkastukset on tehty ja pojat matkaavat uusille omistajilleen lauantaina ja maanantaina.

Odin on tehnyt peruskuntoharjoittelua ratsain kärryjen perässä. Perähevosena siksi, että vauhti pysyisi maltillisena. Käytiin harjoitusraviradalla kokeilemassa miten toimii siellä kärryjen kanssa, ja samalla isä sai kokeilla miltä tuntuu norjalaisen kyyti. Unski käyttäytyi todella hyvin, vaikka aika pyrkivähän se on. Sai luvan mennä yhden vauhdikkaamman kierroksen ja sehän pisteli menemään. Ihan pitelemällä gps näytti 1.37 kilometrivauhtia ja tyyli oli hieno, hevonen liikkui kuin hyvin rasvatuilla kuulalaakereilla. Paikallinen ravivalmentaja manasikin lopettavansa koko valmennustouhun jos kerta navetan takaa rahdatut pullaponit pesevät valmennetut ravihevoset :) No, kuntoahan Unskilla ei vielä paljoa ole, ja starttiin on vielä matkaa, mutta aikamoinen ässä meillä taitaa olla hihassa!

On tämä ollut sellainen hevoshullun toivekesä, vaikka välillä on miettinyt että mihin soppaan sitä on itsensä laittanut. Uudet hevostuttavuudet ovat kaikki osoittautuneet todella mukaviksi kavereiksi, Jojoa ja Elegantenia jää todella kaipaamaan. Ihanaa on myös päästä ensi viikolla omaan kotiin omien hevosten kanssa, voi ruveta suunnittelemaan Unskin ravivalmennusta ja hiukan silmäillä matkakisakalenteria josko päästäisiin suokeilla vaikka kisaamaan pitkästä aikaa. Tony ja Lappoonia ovat molemmat ihan kisakunnossa, joten eiköhän meitä vielä matkakisoissakin nähdä.

 

Aina joskus hevoskaupoissa käy niin, ettei ihan saakan sitä, mitä on luullut ostaneensa. Odinin kohdalla kävi näin: luultiin ostavamme perusratsastettu puskapolle jolla voi ajella, mennä länkkäriä, maastoilla jne. Entinen omistaja toki sanoi, että  "han älskar att springa" ja tiesimme, että Unskilla on ajettu muutama startti 3-4-vuotiaana, kolmevuotiaana juostu ennätyskin on kovaa luokkaa, 1.36,8. Isänähän Unskilla on kuulu norjalaissankari Alm Svarten.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Huomasimme heti, että Unski on selästä oikein virtava ja pyrkivä. Menee kyllä maastossa nätisti toisen takana, mutta jos keulaan pääsee niin vauhti pakkaa kiihtymään. Samoin kentällä rauhallinen työskentely sujuu hienosti, mutta jos mennään reippammin niin alkaa poni kuumeta. Pähkäiltiin, että mitä se sitten tekisi, jos vain antaa sen mennä – rauhoittuuko se vai pistääkö lisää pökköä pesään? Ei siis muuta kuin turvalliseen ympäristöön harjoitusraviradalle kokeilemaan, Tony kaveriksi.

 

 

En ole eläissäni ollut yhtä hämmästynyt kuin silloin, kun Johanna antoi Unskille radalla menoluvan. Musta haastaja katosi häntä suorana horisonttiin, Tony jäi pölypilveen ihmettelemään mitä tapahtui. Heppu tosiaan rakastaa juoksemista. Menee mieluummin ravia, vaikka laukatkin nousevat pyynnöstä. Mutta vapaasti mennessään vauhti on todella järkyttävän kovaa. Neljä kierrosta ja heppu puuskuttaa aika lailla, sitten jäähdyttelyt Tonyn kanssa ja katokseen viilentymään.

 

 

Todettiin, että meillä on harvinainen ongelma: meillä on liian hidas ravuri ja liian nopea ratsu. Mitä siis tehdään? Ratkaisu on aika itsestään selvä: tehdään Unskista meille ravuri ja Tony saa keskittyä matka- ja lännenratsun hommiin! Päätös oli helpotus, me tykätään Unskista ihan hirveästi, mutta huoletti vähän sen myyminen kun on tätiratsuksi turhan virhakka. Eli nyt vain Unskille kuntotreeniä ja sitten ravihommiin!

Meidän hevosharrastus on aika maastopitoista, siitä johtunee luonteva lajivalintakin matkaratsastus. Omat putikat ovat tottuneita maastoilijoita, joihin voi luottaa lähes sataprosenttisesti tilanteessa kuin tilanteessa. Uusien heppojenkin kanssa suunnattiin heti maastoretkille kun oli kentällä todettu, että jarrut ja ratti löytyvät. Yksi tärkeä kriteeri hevosia etsittäessä oli maasto- ja liikennevarmuus, ja onneksi kaikki ovat myös kotioloissa sellaisiksi osoittautuneet. Vastaan on tullut rekkoja ja traktoreita sun muita härveleitä, ilman mitään mainittavia reaktioita. Täällä maalla ajellaan aika reippaasti eikä läheskään kaikki hiljennä hevosia kohdatessaan, joten sikälikin on tärkeätä että hevonen pysyy hyppysessä. Hiekkateitä löytyy kymmeniä kilometrejä, mutta niille päästäkseen on kumpaankin suuntaan mentävä jonkin matkaa päällystetyn tien reunaa.

 

Tiistaina päätettiin pitää tehomaastoilupäivä kun Johanna oli sitten lähdössä muutaman päivän työreissulle. Aamupala puoli kasilta ja sitten heppoja laittamaan. Tonyn ja Jojon kanssa oli suunnitteilla hiukan yli kahdenkymmenen kilometrin lenkki kuivatun Jurvanjärven maisemissa. Satulat selkään siis ja liikkeelle. Jojolle sopii hyvin Tonyn lännensatula, joka on meikäläisen takamukselle yhtä piinaa L Tonylle taas laitettiin Elegantenin rungoton. Alkukilometrit on aika kovaa pohjaa, asfalttitien reunaa ja kovahkoa hiekkatietä, ne mennään kävellen. Pojat ovat kovasti tohkeissaan, päät pyörivät ja askel on reipas. Matkalla pysähdytään juttelemaan paikallisen ravimiehen kanssa joka touhuaa pihalla. Täytyy ylpeänä esitellä oikeaa tupsujalkaa J Matka jatkuu ravilla äskeisen hevosmiehen laidunten ohi, nuori ori sieltä ilmoittelee olemassaolostaan. Tony on oikein virtava ja alkaa pöljäilemään erään koiratarhan kohdalla siinä määrin, että Johanna katsoo parhaimmaksi tulla selästä alas ja taluttaa hevosen siitä ohi. Kovasti on muka kavionkärjilla ja pöristelee, tämä tarttuu tietty Jojoonkin. Seuraavaksi päästään järvitielle, mutta voi kauhistus, sinne on laitettu oransseja maanmittaislippuja! Tony on aivan pöyristynyt ja tekee pari nelipistejarrutusta. Siinä meidän satavarma veturi. Hyvä kunto on kaksiteräinen miekka – aiheuttaa myös tuollaista ylimääräistä toikkarointia.

 

No, sitten löytyi ravirytmi ja hölkättiinkin reippaasti monta kilometriä. Mies oli tulossa vesikanisterin ja kameran kanssa puolimatkaan huoltamaan, löysi ulkopaikkakuntalaisena ohjeiden perusteella oikealle saitille. Tony tunki turpansa vanhana matkaratsuna innokkaasti ämpäriin, Jojo oli epäilevällä kannalla, ei ole ilmeisesti tottunut juomaan kuolaimet suussa. Sitten pääsi juonesta kiinni kaverin toimintaa seurattuaan ja alkoi vesi maistumaan. Tekniikka ei vain oikein ollut hallussa ja vesi lensi ympäriinsä.

 

Tauon jälkeen matka jatkui rauhallisen ravin merkeissä. Alkumatkasta Jojo oli painanut aika tavalla ohjalle Tonyn takana, joten olin mennyt sillä keulassa. Olin vähän yllättynyt, että meni niin hyvin kärjessä kun olin pitänyt sitä vähän peesailijatyyppinä. Kuntokin sillä on aika hyvä, pienellä treenillä olisi ihan oiva peli matkakisojen lyhemmille matkoille.

 

Kaksikymmentäkolme kilometriä ja takapuoli huutaa hoosiannaa. Ratsastan vielä Odinin kentällä, puolisen tuntia käyntityöskentelyä, taipumista, pujottelua, väistöä. Unski toimii kuin ihmisen ajatus ja ratsastaja pääsee helpolla kun ei tarvitse hulluna vetää tai puristaa. Unskin haava on lähtenyt parantumaan hyvin, mutta on nyt vielä tämän viikon vain käyntihommissa.

 

Sitten seuraava parivaljakko, raskaampi kalusto Lappis ja Eleganten maastoon. Valitsin suosiolla kärryt satulan sijaan, alkaa tädin jalat olla aladoobia. Mennään seitsemän kilsan lenkki metsäautotiellä, siippa on taas kameroineen paikalla. Pojat ovat oikein reippaalla tuulella, ja varsinkin takaisinpäin tullaan tosi haipakkaa. Mikäs siinä, täytyyhän noiden joskus saada pitää hauskaakin. Eleganten toimii oikein hienosti, menee kärjessäkin reippaasti osan matkasta ja suorastaan kihisee tyytyväisyydestä. Siippa saa napattua mahtavan laukkakuvan, siinä on mielestäni just sitä tunnelmaa!

 

Kotona pestän hevoset ja päästetään laitumelle piehtaroimaan. Itsellä on hiukka väsynyt olo, mutta tyytyväinen kun saatiin kaikki hommat tehtyä ja mukavaakin oli J

 

Lisää maastoilukuvia löydät kuvaboxista : http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/29f2q+hels-maastoilua-010708.html