Kuvittele, että joutuisit yhtäkkiä muuttamaan ilman ennakkovaroitusta, ei pelkästään toiselle paikkakunnalle, vaan toiseen perheeseen, työpaikkaan ja kulttuuriin. Kaikki vanhat kaverit ja osaksi vanhat tavatkin jäisivät taakse, joutuisit opettelemaan uuden tavan työskennellä ja kommunikoida. Pomot puhuisivat sinulle osaksi tuntematonta viittomakieltä ja kollegat pöllyttäisivät sinua pomon selän takana. Okei, hevonen ei ole ihminen, mutta silti muutto uuteen paikkaan voi olla sille suuri stressi. Jotkut hevoset kokevat muutoksen vahvemmin, toiset jatkavat elämäänsä uudessa paikassa ilman sen kummempia hankaluuksia. Odin ja Eleganten olivat helppoja sopeutujia, Jojo oli aluksi ikävöivän oloinen.

 

Hommiin ryhdyttiin heti, mutta sillä mielellä, että ensin tutustutaan rauhassa ja sitten pikku hiljaa tutkaillaan miten edetään. Kaikki hevoset olivat onneksi perusjärkevä ja hyvin käsiteltyjä ilman mitään suurempia ongelmia.  Varmistaaksemme kommunikaation sujuvuudesta päätimme aloittaa talutusharjoituksista ja oman tilan käsitteestä. Meillä hevonen ei vie, vaan seuraa, vaikka olisi rihmanarulla kiinni tai mahdollisesti jopa irti. Monella hevosella on tottumus huinia talutuksessa omille teilleen, olla seuraamatta taluttajan liikkeitä, tunkea ihan kantapäille ja kurvailla napostelemaan maasta putkahtelevia herkkupaloja tai skannata koko ajan ympäristöä taluttajasta viis veisaten.  Toinen tärkeä pointti on se, että ihminen määrittää ympärilleen oman tilan, johon hevosella ei ole lupa tulla ilman lupaa. Pyydettäessä sitten voi tulla rapsuteltavaksi ja jutskailemaan, mutta omin luvin ei jyrätä ihmisen tilaan sisälle.

 

Käytännön harjoitukset aloitettiin pyöröaitauksessa. Ensin hevosta juoksutetaan irrallaan Montyn oppien mukaan, join-upin tapahduttua siirrytään muihin harjoituksiin. Talutusharjoituksiin sisältyvät suunnanvaihdot eteen, taakse ja sivuille sekä taka- ja etuosan väistöt. Samalla hevonen oppii tuntemaan sinut ja sinä hevosen, siinä luodaan pohja tulevalle suhteelle.

 

Talutusharjoituksista siirrytään kentälle tekemään samat asiat selästä käsin. Ensin harjoitellaan käynnissä, sitten pikku hiljaa muissa askellajeissa. Meillä on pyrkimyksenä pitää koulutustilanteet rentoina, edetään pikku hiljaa ja jos hevonen jännittyy, niin palataan hetkeksi taaksepäin. Vain rento hevonen oppii asiat oikein, jännittynyt hevonen saattaa oppia jotain ihan muuta kuin oli tarkoitus.

 

Jokainen hevonen osoittautui omanlaisekseen kaikessa työskentelyssä.

Odin on porukan herkin ja älykkäin. Osaa paljon, mutta vaatii tyynen käsittelijän ja tosi herkät avut. Toimii hienosti painolla ja välillä tuntuu että ihan pelkällä ajatuksella. On hieno tunne, kun hevonen tekee esim. pysähdyksen pelkällä uloshengityksellä. Johanna mulle motkottaa, että älä nyt ainakaan yritä opettaa sitä herkemmäksi, mutta on se niin hienoa kun hevonen toimii pienellä J Oma Lappis-kulta kun ei ole tuota herkkää sorttia - olen itsekin tottunut pyytämään aika ronskisti - joten tuollaisen herkkiksen ratsastus on itsellekin oikein hyvää harjoitusta. Jos keskittyminen katoaa, alkaa kiihdyttää tahtia ja häslätä suullaan. On kuitenkin tosi järkevä, ei koskaan tee mitään tyhmää eikä yritä livetä paikalta. Odin suhtautuu todella nöyrästi kaikkeen; on täällä meillä kengitetty, raspattu, pistetty, suihkutettu aerosolia, pesty... kaikki on ok. Liikenteessä on kohdattu kaikki mahdolliset ajoneuvot ilman yhtäkään ylimääräistä hypähdystä tai epäröintiä

 

Eleganten on suurella koollaan ja massallaan pystynyt nakittamaan ihmistä. Jos ei huvita, saattaa alkaa jäpittää paikoillaan itsepäisen näköisenä. Voimalla tätä kaveria ei hetkauteta, ainoastaan oveluudella. On myös kovin perso kehuille, yritetään tehdä myös paljon sellaisia asioita, joista pääsee kehumaan ja kiittämään. Kun Eleganten saa koneen käyntiin, se liikkuu kuitenkin mukavasti ja osaa asioita. Eleganten rakastaa maastoilua kavereitten kanssa, ja silloin on ilme riemukas! Elegantenin kohdalla unohtuu helposti, että kyseessä on nuori hevonen, vasta kuusivuotias, ja on kuusivuotiaan kylmäverisen tapaan lapsellisen utelias ja kokeilunhaluinen. Yhtäläisyydet meidän oman kuusivuotiaan suokkipojan kanssa ovat ilmeiset.

 

Jojo tahtoo aina tehdä parhaansa. Jojo voi olla vähän epävarma, joten vaatii selkeät avut ja varman ratsastajan. Kun ymmärtää tehtävän, suorittaa sen reippaasti ja korvat hörössä. Maastossa tämäkin on parhaimillaan, uskaltaa jopa vetää kärjessä ja on todella iloinen ja hyväntuulinen matkakumppani. Jojo on luonteeltaan ihanan ystävällinen ja sosiaalinen, rakastaa juttelua ja huomiota ja tulee aina aidalle katsomaan, mitä on tekeillä kun joku sinne ilmestyy ihmettelemään.

 

Uuden hevosen ratsastaminen on vähän kuin saisi uuden erimerkkisen auton alleen: samat toiminnot löytyvät kaikista malleista, mutta menee hetki ennen kuin tajuaa mistä mikäkin löytyy. Jatkuvasti tulee ahaa-elämyksiä: ai, tämä toimiikin näin! Vähitellen se oikea namiska alkaa löytyä automaattisesti ja silloin voi keskittyä enemmän varsinaiseen matkantekoon kun menopeli alkaa olla tuttu. Koko ajan pidetään myös mielessä, että tämän pitäisi olla miellyttävää ja jopa hauskaa kaikille osapuolille. Otsa rypyssä tai huonolla tuulella ei kannata väkisin vääntää, silloin tarvitsee odotella tuulen kääntymistä.

 

Pojat ovat siis kotiutuneet uuteen kotiin, ja kaikilla on edessä vielä uusi sopeutuminen jahka vaihtavat omistajaa. Meillä on pyrkimyksenä kehittää näistä luotettavat kivat kumppanit, joita uusi omistaja voi sitten viedä eteenpäin haluamaansa suuntaan. Tiedän jo nyt, että ikävä varmaan tulee koko ruotsalaisremmiä. Luotan kuienkin siihen, että löydämme kivat omistajat joiden huomaan nämä voi hyvillä mielein luovuttaa J